Toukofestissä voi kokea ja nähdä monenlaista!

Toukofestissä voi kokea ja nähdä monenlaista!

ToukoFestissä on kokeiltavana runsaasti erilaisia liikunnan, kulttuurin ja harrastamisen toimintapisteitä niin kuin on ollut yleistä. Lisäksi kävijät voivat vapaasti kierrellä alueella. Vuoden 2015 tapahtumassa toiminnallisia pisteitä oli noin 70 ja odotamme tänäkin vuonna määrän olevan yhtä suuri!

Luvassa on siis taas paljon ihmeteltävää ja kokeiltavaa koululaisilla, kuten esimerkiksi Fandom -piste, joka on rentoutumisalue, jossa voi oleskella, jutella mielenkiinnon aiheista, piirrellä tai lukea. Meillä on myös vapaan pelailun piste, jossa voi pelata erilaisia pelejä ja lautapelejä. Lisäksi ToukoFestissä järjestetään luova lava-yhteisesitys alakoulupäivänä. Esitys koostuu kevään aikana eri kouluilla järjestettyjen kulttuuriaiheisten kerhojentuotoksista, jotka lopulta yhdistetään suureksi näytökseksi. Näytöksen teemana Toukofestissä on tänä vuonna ”Vaikuta!” Lisäksi ohjelmassa on mm. golfia, melontaa, monenlaisia musiikinteko- ja tubetyöpajoja, elävä kirjasto, yläkoulupäivän bubble socker, frisbeegolfia ja paljon muta! Lasten ja nuorten kevään aikana tekemiä teatteri-, tanssi ja musiikkiesityksiä voi myös seurata paikaan päällä. ToukoFestistä löytyy siis aivan varmasti mielekästä tekemistä myös sinulle!